VUOSISADAT 1300 -1400 ^

Lohilahden seutu kuului ennen Pähkinäsaaren rauhaa Novgorodin hallinta-alueeseen ja siinä joko Savon tai Jääsken pogostaan. Kirkko ja pappila hallitsivat pogostaa. Suomen itäraja alkoi Kymijoesta ja suuntautui Ruotsin Länsipohjaan.
Pähkinäsaaren rauhassa v.1323, jolloin Novgorod luovutti Ruotsille Äyräpään, Jääsken ja Savon, Lohilahtikin siirtyi Ruotsin valtakuntaan. Savon pogostasta tehtiin v. 1329 Savilahden kirkko- ja hallintopitäjä. Lohilahti oli siirtynyt kreikkalaiskatolisesta vaikutuspiiristä Roomalaiskatolisen kirkon helmaan.
20.1.1442 istuttiin Juvalla käräjät, ensimmäiset, joilla tiedetään kotiseutumme asioista päätetyn. Turun piispan Maunu II Tavastin läsnä ollessa perustettiin Juvan kirkkopitäjä ja kirkkoherran virka. Osa asian päättäjistä oli tulevan Suur-Säämingin alueelta. Lohilahden asukkaista tuli juvalaisia. Pähkinäsaaren rauhan jälkeen valtakuntien raja jäi tarkoin merkitsemättä maastoon ja siitä aiheutui alituisia kahakoita. Vuonna 1479 Moskovan suuriruhtinas alisti Novgorodin valtaansa; Venäjästä tuli Ruotsin naapuri, ja rajasodat kiihtyivät Suur-Säämingin alueella.

VUOSISADAT 1500 -1600 ^

Säämingin (Suur-Säämingin) kirkkopitäjä on perustettu vuoteen 1510 mennessä; jotkut tutkijat pitävät 1477:ää perustamisvuotena. Silloiseen Sääminkiin kuului Savonlinnan alue, Sulkava, Puumala, Kerimäki ja sen mukana Punkaharju, Savonranta ja Enonkoski; vielä osia Rantasalmesta ja siitä itsenäistyneistä Kangaslammin ja Heinäveden pitäjistä. Toistasataa vuotta Lohilahti kuului Säämingin pitäjään, Iitlahden eli Idänlahden neljänneksen (Sulkavan) Telalahden kymmenekseen. Säämingin yhteydestä Sulkavan kirkkopitäjä itsenäistyi v.1630, mutta hallinnollisesti itsenäinen siitä tuli vasta 1660-luvulla.
Vakinainen asutus on Lohilahdelle levinnyt pääasiassa Suur-Jääskestä. ”On näet syytä muistaa, että suurjääskeläisten eräomistukset ulottuivat – kuten koko Karjalakin – vielä 1500-luvulla Sulkavan Telataipaleelle saakka” (Pekka Lappalainen, Säämingin historia I:1, s. 158-159).
Lohilahti oli 1600-luvulla neljän kaskitalon hajakylä. Asuinrakennukset oli pystytetty niemiin, Tuliniemeen, Lohiniemeen, Henkoniemeen ja Vääräniemeen eli Sinkkolanniemeen. Sinkkoset lienevät olleet ensimmäisiä Lohilahden kaskivaltaajia ja vakinaisia asukkaita.
1500- ja 1600-luku näyttää olleen historian valossa rahvaan kannalta katsottuna erittäin vaivalloista aikaa. Kustaa Vaasan ajoista alkaen verot, merkantiilijärjestelmä, sodat ja nälkävuodet ovat panneet heidän selviämisensä ajoittain äärirajoille. Paikallishallinto oli verohallintoa, (sivuilla 51-60). Vilja ei riittänyt verojen maksuun. Tervahaudat kytivät varsinkin 1600-luvulla. Joku on uskaltanut lausua julki ajatuksen, että Suur-Ruotsi on rakennettu tervakaupalla. Siinä Lohilahden asukkaatkin ovat joutuneet olemaan mukana. Tervatynnyrit oli soudettava Lappeenrannan markkinoille. Siellä viipurilaiset porvarit ostivat ne ja myivät ulkomaille, myöhemmässä vaiheessa Tukholman suurkauppiaiden muodostamalle tervakomppanialle, jolla oli oikeus välittää ne edelleen. Tervakomppanian välikäsien ”ensikättelyssä” tervan tuottajahinta laski 25 prosenttia. Kovan työn takana olivat verorahat. Kallis suola oli välttämätöntä ja syöntiviljaakin oli ajoittain ostettava. Talonpojat velkaantuivat.
Savonlinna sai kaupunginoikeudet v.1639 eli kymmenen vuotta aikaisemmin kuin Lappeenranta, mutta markkinapaikka Lappee on ollut jo ainakin Kustaa Vaasan ajoista asti. Lappeen kirkonkylästä kehittyi Lappeenranta. (Terva ja kauppa sekä merkantiilijärjestelmä on selostettu kirjan sivuilla 95-111.)
Myös raudalla on maksettu veroja. Järvi- ja suomalmia eli limoniittia on kerätty, ja siitä on yritetty valmistaa harkkorautaa Lohilahdellakin. Sepät valmistivat raudan ja myös muokkasivat sen. Harkkorauta pyrki olemaan liian haurasta, mutta sen oli kelvattava paremman puutteessa. Myöhemmin sepät saivat valmiit rautaharkot muokattavikseen. Vuorimalmista valmistettu rauta oli parempaa. Raudasta ylipäänsä oli huutava puute. Alituiset sodat aiheuttivat sen, että suurin osa raudantuotannosta tarvittiin asepajoissa. (alk. s. 118)

TULINIEMI ^

Lohilahti 1 oli v.1951 Juho Sinkkosen ja Olli Pönnisen kolmen veromarkan talo. Vuonna 1561 talo siirtyi Luukas Pekanpoika Mikkoselle; v.1645 Mikkonen omisti 7 veromarkan tilan. Tuliniemen lisäksi hänen maihinsa kuului Lohikoskenmaa, tiluksia Ahvionniemessä ja Pietolansaaressa, Lohijärven luona ja Ihalassa.
Vuonna 1693 Tuliniemi on Jöran Pellisen, joka on tullut Jääsken Ruokolahdelta, perimätiedon mukaan Savokaita-järven rannalta. Tuliniemessä asuu Pellisiä vieläkin. Sieltä heitä on levinnyt Lohiniemeen sekä Pölkkyniemeen, joka kuului Tuliniemen tilaan, ja Pölkkyniemestä Vääräniemeen eli Sinkkolanniemeen. Ihalaan, Tuliniemen maille, lähti Pölkkyniemen Pellisten vävy Niilo Korhonen. Repolaan, joka myös kuului Tuliniemeen, lähti kantatilalta Pellisten vävy Erik Tikka perheineen.

LOHINIEMEN KARTANO ^

Lohilahti 2 kuului v. 1561 Lasse Niirasen ja Juho Pekanpoika Lehvosen 4 veromarkan tiluksiin, toisin sanoen Henkoniemen taloon. Vuonna 1645 Lohiniemi on Juho eli Jöns (Juntti) Lehvosen 4½ veromarkan talo, josta 3 veromarkkaa on Juho Sinkkosen vanhasta nautinnosta.
1700-luvulle tultaessa Lehvoset, Niiraset, Pönniset, Sinkkoset ja Mikkosetkin katoavat Lohilahden kaskitiloilta. Vuonna 1760 Lohiniemen omistaa Martti Kostiainen. Pian tämän jälkeen Pellisten sukua siirtyy Lohiniemeen Tuliniemestä.

HENKONIEMI ^

Lohilahti 3, Lauri Niirasen 6½ veromarkan talo, on peräisin Eerikki (Erkki) Sinkkosen vanhasta omistuksesta. Vuoteen 1664 mennessä talo oli siirtynyt Lauri Laurinpoika Löppöselle. Vuonna 1760 Henkoniemen omisti Pekka Leinonen, jolla oli torpparina Pekka Löppönen.

VÄÄRÄNIEMI eli SINKKOLANNIEMI ^

Vuonna 1561 Vääräniemi eli Sinkkolanniemi Lohilahti 4 oli Erik ja Juho Juhonpoika Sinkkosen; edellinen omisti siitä 4 ja jälkimmäinen 7 veromarkkaa. Vuonna 1645 Vääräniemi oli Jöns (Juntti) Sinkkosen 4 veromarkan talo. Vuoden 1760 vaiheilla Vääräniemen omistaja oli Jaakko Holopainen, jolla oli lampuoteina Erkki Kostiainen ja Pekka Naukkarinen.
Kostiaisten suku on myös mielenkiintoinen (s. 78-79). Sigfridus Erici Kostianus on allekirjoittanut erään palovahinkoa koskevan todistuksen isältään Ericus Petriltä perimässään talossa Lohilahdessa 4.1.1607. Talo on saattanut olla joko Sinkkolanniemessä tai Lohiniemellä. Kostiaisia on levinnyt Sinkkolanniemestä moneen paikkaan Lohilahdessa. Myös Parkkisten sukua on asunut Sinkkolanniemessä.

KYLÄN SEPÄT ^

Eräs Prokijeff tuli Suistamosta ja toimi Lohikosken sahalla viilarina. Nimi on muutettu Rokiksi.. Rokkeja asui sittemmin Telalahdella. Osa suvusta käyttää ostonimeä Salinen. Ingnatius Salinen tuli vuonna 1914 Ruokoniemen Hintsalasta Lohikoskelle. Hän toimi kyläseppänä.
Lohilahden Leinolassa asui taitava maalaisseppä Antti Kolehmainen. Hän rakensi tarkasti aikaa näyttävän seinäkellon. Tahvo Luukkonen oli teräseppä ja toimi Hackmanin sahalla Lohikoskella. Kerrotaan hänen korjanneen sahan raamikampiakselin, joka oli katkennut. Työssä oli kulunut kuusi säkkiä hiiliä. Tahvo Luukkonen liitti rautakappaleet yhteen käyttämällä rantahiekkaa ja terästä. Kuumensi ja takoi. Kyllä onnistui. (muistitietoa)
Aleksander Vihavaista sanottiin kylällä Kolovi Vihavaiseksi. (”kolovi” = kolvi, sepän ja tinurin työväline). Seppiä pidettiin poppamiehinä vanhastaan, niin Aleks Vihavaistakin. Tämä poppa paransi voiteillaan erään naisihmisen jalan, joka olisi kenties joutunut poistettavaksi. Hän kävi myös pääsiäisöinä lampaita ”kerihtelemässä”. Aleksander Vihavaisen poika Reino oli tavallista kyläseppää nokkelampi. Sotaväessä hänestä kehittyi myös aseseppä. Hän oli suurikokoinen ja herätti pelonsekaista kunnioitusta. Reino Vihavaisen Jouko-pojasta tuli taideseppä, jonka töitä oli myynnissäkin, kenties on vieläkin.
”Ukko Saksa piti sepät talossa. Heistä ehkä viimeisin oli Eenokki Karsta. Hänen kuoltuaan sepän rojut annettiin ’museon kerreejille’. Kujan kivistöltä niitä löytyi. Sieltä saivat karhuntappokeihäänkin.” Siinä oli – Eero Pellisen kertoman mukaan – päässä pitkä tuura ja poikkipäin tangot, joista karhu otti kiinni ja nyhtäisi itseensä päin, jolloin tuura teki tehtävänsä. (s. 121-123) Eenokki Karsta saattoi olla kylän vanhin muistissa säilynyt seppä Enok Kolehmainen. Lohilahdella sai helposti liikanimen. ”Karstaa” oli varmasti pajan seinissä ja sepässä itsessäänkin.

VUOSISADAT 1700 -1800 ^

Turun rauhassa v. 1743 Venäjän keisarikuntaan liitettiin Kaakkois-Suomi Kymijokea myöten, siis myös Sulkavan kaakkoiskärki Vekaraan asti. Kirkko jäi Ruotsin puolelle eivätkä viranomaiset saaneet Venäjän sulkavalaisia soutamaan Säämingin Kirkkoniemeen, vaan he ylittivät valtakuntien rajan Vekarassa ja kävivät entisessä kirkossaan. Salakaupalta ei voitu välttyä. Hallinnollisesti Lohilahti kuului silloin Viipurin kuvernementtiin, Kyminkartanon provinssiin ja Jääsken komissariaattiin. Keisarinna Katariina II muutti Viipurin kuvernementin Viipurin käskynhaltijakunnaksi ja jakoi sen piirikuntiin. Lohilahti kuului siitä lähtien Savonlinnan piirikuntaan. Katariina II edisti teollisuutta ja kauppaa. Rahvas söi petäjänkuoren, oljen ja vehkan sekaista leipää. Köyhyys oli suuri. Tsaari Paavali muutti Venäjän Suomen nimeä. Se olikin sitten Suomen kuvernementti siihen asti kunnes se liitettiin Suomen suuriruhtinaskuntaan.
Ruotsinvallan aikaisesta lahjoitusmaasysteemistä ei Lohilahden asukkaiden tarvinnut kärsiä, mutta Venäjän vallan aikana vuodesta 1760 alkaen he saivat senkin kokea.
Vuonna 1760 keisarinna Elisabet antoi kenraalisotamarsalkka Aleksandr Borisovitš Buturlinille kreivin arvon ja donaation Vanhasta Suomesta. Kreivi Buturlin sai Sulkavan pitäjästä 18½ verotilaa eli Auvilan (nykyinen Tialanmäki), Hintsalan, Lohilahden, Ruokoniemen ja Telataipaleen kylät. Samalla hän sai muitakin lahjoitusmaita, joten hänen donaatiollaan asui 3400 henkilöä.
Vuonna 1765 kreivi oli omin päin korottanut Lohikosken lahjoitusmaan talonpoikien veroja. Oikeutta käytiin. Tällä kertaa talonpojat voittivat. Aleksandr Buturlin kuoli v. 1767 ja hänen poikansa Petr Aleksandrovitš Buturlin peri isänsä lahjoitusmaat. Vuonna 1793 Petr Buturlin myi lahjoitusmaat pojalleen, joka samana vuonna myi ne edelleen. 9.1.1795 donaation omisti Jaroslavin kunniaporvari Dmitri Ivanovitš Zatrapeznov.
Perinnetieto ei juuri valota lahjoitusmaa-ajan oloja Lohilahdella. Jotakin pientä vilahtelee, kuten lausahdus: ”Tähän aikaan juodaan Sakrapeskassa kahvia”. Kahvia ei juotu vielä silloin talonpoikaiskodeissa. ”Jos ol jottaen oekeen vanhoo, sanottiin, että se on Sakrapekan aekuista”.
”Hackmanin herrat narrasivat lohiniemeläisiä: ’Suottahan työ ruppeetta maksamaan verova niin suurista alueista’, ja niin lohiniemeläisten mua-alueet jäivät pienemmiks kun ne olivat Sakrapekan aekana. Sakrapekan aekuiset pyykit ovat vielä näkyvissä.” Siinä kaikki kuultu Lohilahden lahjoitusmaa-ajasta.
Jo ennen Hackmanien isännyyttä lahjoitusmaiden luonne oli muuttunut. Kysymyksessä oli Lohikosken rälssi. Talonpojat olivat Hackmanin lampuoteja. Rälssin talonpoikien asema ei suinkaan ollut parempi kuin lahjoitusmaatalonpoikien, pikemminkin päinvastoin. Riippui tietenkin isännästä.
Suomen sodan jälkeen Suomen kuvernementista muodostettiin Viipurin lääni. Lohilahti kuului Viipurin lääniin ja muu Sulkava Kymenkartanon lääniin, kunnes v. 1831 perustettiin Mikkelin lääni ja Lohikosken lahjoitusmaa kuului muun Sulkavan mukana sen jälkeen Mikkelin lääniin.
Keisari Aleksanteri I tahtoi yhdistää Suomen kuvernementin Suomen suuriruhtinaskuntaan ja saattaa koko alueelle Ruotsin lakien mukaisen hallinnon ja oikeuden, johon ei saanut sotkea mitään venäläistä. Vanhan Suomen oli yhdistäminen muuhun Suomeen oli vaikeaa (s. 163-164). Ellei keisari ollut itsevaltias ja ellei hän ymmärtänyt lahjoitusmaatalonpoikien asemaa, se olisi voinut koitua turmioksi Lohilahden seudullekin: kotikylämme olisi voinut jäädä Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan ulkopuolelle ja aikanaan bolševistiseen Neuvostoliittoon.

LOHIKOSKEN SAHA ^

Todennäköisesti Iitlahden eli Idänlahden neljänneksen (Sulkavan) vanhin saha joko vuonna 1598 tai 1599 on perustettu Lohikoskeen.
Viipurilaiset liikemiehet Hans ja Karl Sutthoff perustivat v.1775 sahan kreivi Petr Aleksandrovitš Buturlinin donaatioon Sulkavan pitäjän Lohikoskeen.
Seuraavan sahan Lohikoskeen perusti kollegineuvos Dmitri Ivanovitš Zatrapeznov vuonna 1814.
Hackman & Co ja kauppaneuvos Johan Kolis ostivat Lohikosken lahjoitusmaat sahoineen v. 1853 neiti Sofia von Judinilta. Hackman & Co lunasti Kolisin osan v. 1863. Vuonna 1893 saha paloi, mutta rakennettiin uudelleen ja se käynnistyi v. 1894, vaikka rakennusluvan antamispäivämääräksi on merkitty 31.5.1898. Saha siirrettiin vuosien 1910-11 aikana Honkalahteen. Jo ennen sitä se oli muutettu höyrysahaksi. Siihen asti Lohikoskella oli toiminut vain vesisahoja. (Sahasta on historiikkia sivuilla 171-174, lisäksi perinne ja muistitietoa s. 201-204. Hackmanin aikaan osuvat 1850- ja 1860-lukujen kadot ja nälkävuodet. Sivuilla 183-188 on nälkävuosia koskeva kirjoitus.)
18.1.1879 Hackman & Co myi Lohikosken lahjoitusmaan valtiolle 200 000 markalla. Kaupasta erotettiin kylän talo 13, jonka maalla saha ja jauhomylly sijaitsivat. Vuonna 1883 erotettiin kruununpuistoksi 5000 hehtaaria. Isojako oli kaakkoisen Sulkavankin osalta valmis v. 1886. Lohilahdelle oli muodostettu 25 tilaa, joista kaksi oli kruununtorppia.
Isojaossa muodostetut tilat lukuun ottamatta numerolla 13 merkittyä ja kruununtorppia luovutettiin niiden asukkaille perintötiloiksi lunastettaviksi. Hinta ja korot oli entisen lampuodin maksettava, mikäli halusi tilansa pitää. Tosin maksuaika oli pitkä, 39 vuotta, mutta jos vuotuista maksua valtio ei saanut, tila saatettiin myydä ulosoton kautta valtion hyväksi. Metsää sai käyttää kotitarpeisiin, mutta puun myyntiin ei ollut oikeutta, ennen kuin koko lunastussumma oli suoritettu.
Hackmanille jäi oikeus vapaasti lautata metsätuotteita kaikissa tilaan kuuluneissa vesistöissä sekä kiinnittää tukkilauttoja rantoihin 50 vuoden aikana tammikuun 18. päivästä 1880 lukien. Ainoastaan mahdolliset vahingot yhtiö oli velvollinen korvaamaan.
Hackmanin sahaustoimi ja maatalous jatkuivat Lohikoskella. Siinä oli itsenäisille talonpojillekin lisäansion mahdollisuus. Sahan siirtyessä Honkalahteen monet maattomat lähtivät sen mukana. Lohikosken maatilalle yhtiö perusti työntekijöitään varten vanhainkodin. Puhuttiin Lohikosken hovista. Maatilalla työskenteli tilanhoitaja, muonamiehiä, karjanhoitajia, sisäkköjä, metsätyönjohtaja; hovilla asui myös diakonissa ja aikanaan kätilökin.
Toisen maailmansodan jälkeen Lohikosken maatila oli luovutettava Karjalasta tulleiden siirtolaisten asutukseen. Vuonna 1995 Metsähallitus on ostanut kaikki Lohikosken seudulle jääneet Hackman Oyj:n metsät. Hackmanin aikana Lohikosken seutu oli kyläkunnan keskusta. Koko kylän nimi oli kauan aikaa Lohikoski. Vanha Sulkavan-Virmutjoen maantie kiersi Tiimataipaleesta Lohikoskelle. Tien oikaisu Tiimataipaleesta entisten Tuliniemen maiden halki Ahvenpohjaan ja salmen yli sekä metsän halki Lohikoskelta tulevaan vanhaan Virmutjoen tiehen siirsi kylän keskustan kirkon ja salmen tuntumaan. Siinä on uusi koulu, kyläkunnan ainoa varsinainen kauppaliike, pankki, uusi terveystalo, Lohilahden Kievari; Ahvenpohjassa huoltoasema ja kahvila-ravintola sekä sen yhteydessä nykyisin myös asiamiesposti. Kylän nimi on Lohilahti ja postiosoite 58620 Lohilahti.
Lohilahti ja vapaussota (s.243-251) kertoo vaurastumaan päässeiden talojen omavaraisuudesta, mutta nälkääkin nähtiin ja pettua syötiin. Lohilahti kuului valkoisten alueisiin, enemmistö oli itsenäisyyden kannattajia; kuitenkin lohilahtelaisia taisteli sekä punaisten että valkoisten puolella, jopa samasta veljessarjasta oltiin aseet vastakkain. Moni oli myös karussa ja piilossa – isäntä ei tahtonut lähteä ”renkiä tappamaan”.
Hitaasti mutta varmasti paranivat kansalaissodan jättämät haavat.
Vuotta 1922 seuranneen 20 vuoden aikana muodostettiin Suomessa 120 000 uutta tilaa. Sivuilla 344-349 Veikko Lipsanen selostaa Lohilahden uudisasutusta.
Lohilahden asukasmäärä on v. 1860 ollut 380 ja vuoden 1988 lopussa 366 henkeä.

LIIKE-ELÄMÄ ^

(alk.sivulta 355) Perinnetiedon mukaan jo vuonna 1865 kauppias Walldénilla on ollut kauppa Lohikoskella. Hän on muuttanut Säämingistä Lohikoskelle vuonna 1864 ja 1869 edelleen kirkonkylään. Kirkonkylässä ainakin hän on ollut kauppiaana.
Hackman & Co perusti kauppaliikkeen Lohikoskelle v. 1875, se oli nykyisten tietojen mukaan kylän ensimmäinen. Sahanhoitajat huolehtivat liikkeen toiminnasta. Antti J. Rautiaisen aikana hänen veljensä Pekka Rautiainen oli kaupanhoitajana. Vuonna 1903, jolloin A. J. Rautiainen oli jo kuollut ja yhtiö luopunut kaupanpidosta, Pekka Rautiainen aloitti kauppiasuransa Lohikoskella ja jatkoi sitä kuolemaansa asti (1918). Vuonna 1903 aloitti Albin Kolehmainen kauppiaana Pölkkyniemessä, jonka omistivat silloin jo Puurtiset.
1800-luvun lopulla Tervarannassa Pekka Kostiaisen maalla ovat Johan Henrik Sallinen ja Petter Auvinen pitäneet kauppaliikettä peräkkäisinä aikoina samassa rakennuksessa, ja siinä on A.E. Lehkonenkin aloittanut liiketoimintansa 1900-luvun puolella. Myös Viljo Kostiainen mainitaan 1800-luvun kauppiaitten joukossa. Hänen puotinsa lienee ollut Tupa-ahossa Pekka Kostiaisen pihapiirissä.
Albin Kolehmaisen jälkeen Lohikosken Osuuskauppa yritti samassa rakennuksessa Pölkkyniemessä vuosina 1911-1912. Vuonna 1915 Paavo Kostiainen tuli Lieviskästä osuuskaupan paikalle ja toimi siinä vuoteen 1926, jolloin Pölkkyniemen silloinen omistaja Arvi Puurtinen myi tilansa ja talonsa A. E. Lehkoselle. Paavo Kostiainen rakennutti kauppatalon kirkon lähelle salmen toiselle puolelle ja jatkoi siinä liikkeen pitoa vuoteen 1966. Autiosta talosta on muokattu 1990-luvulla Lohilahden Kievari. A. E. Lehkosesta tuli kauppias, maanviljelijä ja laivanvarustaja Pölkkyniemeen. Hänen perillisensä omistavat Pölkkyniemen. Kauppaliikettä siellä ei ole, eikä ole Tervarannassakaan, vaikka Itä-Savon Osuusliike rakennutti sinne 1930-luvun alkupuolella oman liiketalon, jonka yhteydessä toimi kahvila.
Lohikoskella on toiminut useita kauppoja, mutta nykyisin kyläkunnalla ei ole muita kuin yksi varsinainen kauppaliike: KYLÄKAUPPA RISSANEN OY. Mutta NESTE HUOLTOASEMA JA KAHVILA-RAVINTOLA MAJAKKA Ahvenpohjassa monipuolisen tarjontansa ansiosta korvaa toisen kauppaliikkeen. Muunmuassa asiamiesposti toimii sen yhteydessä.

Vuodesta 1932 lähtien Lohilahdessa toimi myös höyrysaha, jota paikkakuntalaiset nimittivät perustajansa mukaan Urho Kostiaisen sahaksi. Sahan yhteydessä toimi ja toimii vieläkin puusepänverstas. Nykyinen omistaja on Pekka Kostiainen.

VESITIET, MAALIIKENNE ja METSÄTYÖT ^

Vesitiet kesäisin ja jäätiet talvisin ovat olleet Lohilahden asukkaille elintärkeät alkuajoista lähelle toisen vuosituhannen loppua, eikä niitä voi vähätellä vieläkään. Huimaava on ollut puutavaran kuljetusmuotojen kehitys 100 vuoden aikana. Omaa luokkaansa on matkustajaliikenteen muuttuminen. Laivalla pääsi parhaiten Lohilahdelta Savonlinnaan vielä viimeisimpien sotien jälkeen. Maantiet olivat huonokuntoisia ja lyhimmän tien katkaisi kaksi salmea, jotka oli ylitettävä lossilla. Omia autoja ei ollut ja linja-auton kulkeminen oli epävarmaa.
Lohilahdella samoin kuin monella muullakin Saimaan vesistön rantakylällä on oma laivanrakennus- ja vesiliikennehistoriansa (s. 377-417).

Lohilahden ensimmäiset kuorma-autoilijat joutuivat ”taistelemaan” heikoilla teillä. . Metsäautoteitä ja jääteitä pitkin kuljetettiin halkoja rannoille, joilta ne voitiin aikanaan kärrätä proomuihin ja tervahöyryihin, tukkeja ja propseja paikkoihin, joissa ne voitiin pudottaa veteen hinattaviksi tehtaille. Siikalahti oli sotien jälkeen suuri puutavaravarasto. Myöhemmin, kun maantiet saatiin kunnostetuiksi, puut voitiin kuljettaa autoilla suoraan metsästä tehtaalle (s. 434 -457).

LOSSIT ^

Sulkavan kirkonkylään ja lyhintä maantietä Savonlinnaan päästään Lohilahdelta vain ylittämällä kaksi salmea, Vekara ja Pajasalmi. Oli käytettävä venettä, hevospelien ja karjan kuljetuksessa soutulossia, myöhemmin kapulalossia. Molemmilla on kuljetettu myös autoja. Vasta vuonna 1936 saatiin Vekaraan 12 tonnin kantoinen moottorilossi. Nykyisin Vekarassa on Turun saaristosta tuotu 70 tonnin kantoinen lossi. Pajasalmeen on vuonna 1965 valmistunut pengersilta. Pengertietä on rakennettu puoli kilometriä.

POSTI JA PANKKI ^

Nykyisin kylällä on vain asiamiesposti, jota hoitaa Kyläkauppa K-Extra Rissanen.

MAANVILJELYS JA KARJANHOITO, ^

joiden tukena METSÄTALOUS, säilyi seudun tärkeänä perinteisenä elinkeinona 1900-luvun loppukymmenille. Sitä kehitettiin ja tuettiin.1990-luvun alussa oli lypsykarjaa Lohilahden yhdeksässä talossa ja lihakarjaa kolmella maatilalla.
Metsästys ja kalastus olivat tärkeitä sivuelinkeinoja. Varsinkin muikkua pyydettiin nuotalla. Lohilahden ”kalastajat” muodostivat kahden talon nuottakuntia. Kalastuskaverin saanti oli niin ollen taattu. Kumpikin osapuoli huolsi oman nuotanpuoliskonsa. Nuotat oli nuottakauden loputtua irrotettava toisistaan ja keväällä taas yhdistettävä toisiinsa. Saalis tietenkin jaettiin. Jotkut kuljettivat kaloja laivassa Savonlinnan torillekin.
Valtakunnallisesti tärkeä tapahtuma oli kahden kanadanmajavaparin tuominen Syrjäsaaren lähivesistöihin v. 1937. Majavat ovat voineet hyvin. Ne ovat levinneet sieltä Venäjän puolellekin. On sanottu, että Suomen majavakanta on Syrjäsaaresta lähtöisin. (s. 465-502).

KYLÄN YHTEISTOIMINTAA ^

Parhaimmillaan yhteistoimintaa ovat jokavuotiset kesäjuhlat Lohikosken partaalla myllyn ja Ilokallion tuntumassa. Ohjelmallisilla juhlilla on pitkä perinne. Niitä on vietetty ennen vuotta 1934 nykyisen kirkon ja hautausmaan paikalla Salmenkankaalla, joka toimi urheilukenttänä. Kylän historiikissa kerrotaan kahdesta peräkkäisinä aikoina toimineesta voimistelu- ja urheiluseurasta. Ne olivat LOHIKOSKEN URHEILIJAT ja LOHIKOSKEN VOIMISTELU- JA URHEILUSEURA KISA-VEIKOT. Kisa-Veikot toimivat vieläkin ja Ale Pellinen on kirjoittanut seurasta. Varsinkin SULKAVAN SOUTUJEN alkuaikoina useimmat soutumestarit taisivat olla Lohilahdelta ja Telataipaleelta lähtöisin. Soutajista ja soutajien kylistä on kirjoittanut Paavo Immonen.

KIRKKO ^

LOHIKOSKEN KIRKKO, oikeastaan rukoushuone, on vihitty käyttöön 16.10.1934. Sen on suunnitellut ja piirustukset laatinut arkkitehti Ilmari Virkkala. Kirkkotarhankin hän on suunnitellut. Kirkon sisäpuolella on hänen veistoksiaan, vieläpä alttaritaulukin ”Tulkaa, minun Isäni siunatut” on Ilmari Virkkalan maalaama. (s. 559-588)

LOHILAHDEN KOULU ^

Vuonna 1880 Hackman & Co siirsi Enonkoskelta lakkauttamansa koulun Lohikoskelle. Syksyllä 1883 koulu sai pitkäaikaisen opettajan, Fredrik Auvisen, joka hoiti tointa eläkkeelle siirtymiseensä asti (1903). Syyskuussa 1911 Sulkavan kunta osti koulun Hackmanilta. Nimi muutettiin Lohilahden kouluksi. Rakennus korjattiin ja laajennettiin v. 1936. 1960-luvulle tultaessa koulurakennus oli jo aikansa palvellut. Päätettiin rakentaa sen tilalle uusi. Hackman & Co lahjoitti tontin kylän uudesta keskustasta. Syyslukukauden alussa 1964 voitiin muuttaa uuteen kouluun. Elokuun alussa 1999 tämäkin koulu oli jo peruskorjattu ja laajennettu nykyisiä vaatimuksia vastaavaksi. ”Koulu on ollut kylän ’monitoimikeskus’. Eri järjestöt, seurakunta, kansalaisopisto, kylätoimikunta ja sivukirjasto ovat käyttäneet koulun tiloja toimintaansa” (s. 621).